KKO:1984-II-68
- Asiasanat
- Maksuton oikeudenkäynti
- Tapausvuosi
- 1984
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S 82/1025
- Taltio
- 4731/83
- Esittelypäivä
Maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämisen jälkeen oli havaittu myöntämisen edellytysten puuttuneen. Maksuttoman oikeudenkäynnin etua ei voitu MOL 18 §:n nojalla lakkauttaa siten taannehtivasti, että lakkauttamisen johdosta jätettäisiin määräämättä valtion varoista palkkio ja korvaus lain mukaan määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle tai korvaus tuomioistuimeen saapumisesta maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen nimeämälle todistajalle.
Vaikka maksuttoman oikeudenkäynnin edellytysten havaittiin puuttuneen, mainitun edun saanutta asianosaista ei MOL 19,1 §:n nojalla velvoitettu korvaamaan valtiolle sen varoista suoritettuja tai vielä suoritettavia kustannuksia, kun korvausvelvollisuutta mm. sen johdosta, ettei asianosainen maksutonta oikeudenkäyntiä hakiessaan ollut vilpillisesti antanut virheellisiä tietoja varallisuusoloistaan, oli pidettävä kohtuuttomana.
IV-jaosto
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
A oli B:lle ja kiinteistöyhtiö C:lle toimituttamansa haasteen nojalla Tyrvään KO:ssa lausunut, että hän oli 10.8.1978 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt B:lle perustettavan kiinteistöyhtiön C:n lukuun omistamansa Pirttikosken ja Lisäkosken tilat ja osuutensa eli puolet 15.12.1967 kuolleen vaimonsa kuolinpesän muun muassa Naimilan tilan käsittävästä omaisuudesta sekä tiloilla olevan irtaimiston 200.000 markan kauppahinnasta ja eläkeoikeutta vastaan. Pirttikosken ja Lisäkosken tiloihin oli yhtiölle myönnetty lainhuuto 2.7.1979. B oli kuitenkin kauppaa tehdessään käyttäen hyväkseen A:n vanhuudesta ja heikentyneestä terveydestä aiheutunutta ymmärtämättömyyttä sekä B:stä riippuvaista asemaa edustanut yhtiölle aineellista etua, joka oli ilmeisessä epäsuhteessa sovittuun luovutushintaan. Myydyn omaisuuden arvo oli nimittäin yhteensä 960.869 markkaa. A ei sitäpaitsi ollut saanut sanottua 200.000 markan kauppahintaakaan itsensä käytettäväksi, koska hänet oli vietelty panttaamaan kerrotut varat yhtiön lainan vakuudeksi. B:n oli tehdessään kiinteistökaupan perustettavan yhtiön lukuun lisäksi täytynyt olla tietoinen siitä, ettei yhtiöllä ollut varoja sovitun kauppahinnan maksamiseen ja ettei kauppahinta vastannut myydyn omaisuudenarvoa. Kauppa oli siten syntynyt sellaisissa olosuhteissa, että B:n niistä tietoisena oli kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen. Sen vuoksi ja kun A:lla ei ollut ilman vaimonsa kuolinpesän muiden osakkaiden suostumusta oikeutta myydä osuutta kuolinpesästä ja luovutettava omaisuus tuolta osin oli yksilöimätön, A oli vaatinut, että kerrottu kauppa sekä Pirttikosken ja Lisäkosken tiloihin niiden perusteella yhtiölle myönnetty lainhuuto julistettaisiin mitättömiksi.
Myönnettyään 31.3.1981 A:lle maksuttoman oikeudenkäynnin korvausvelvollisuudetta ja määrättyään hänelle avustajaksi varatuomari X:n sekä kuultuaan B:tä ja yhtiötä kanteesta KO p. 15.7.1981 oli lausunut selvitetyksi, että A oli 10.8.1978 vahvistetulla kauppakirjalla myynyt B:lle perustettavan kiinteistöyhtiö C:n lukuun Pirttikosken ja Lisäkosken tilat ja osuutensa 15.12.1967 kuolleen vaimonsa kuolinpesään kuuluvasta Naimilan tilasta sekä noilla tiloilla olevan irtaimiston 200.000 markan kauppahinnasta ja 12.000 markan arvoista eläkeoikeutta vastaan. Kauppakirjan ehdon mukaan kauppahinta oli maksettava 2.1.1979 mennessä ja omistusoikeus siirtyi tuona päivänä ja viimeistään silloin kun kauppahinta oli kokonaisuudessaan maksettu.
Edelleen KO oli lausunut selvitetyksi, että kauppahinta 200.000 markkaa oli maksettu 4.1.1979 ja että A oli avannut kauppahintaa vastaavat kaksi 50.000 markan ja yhden 100.000 markan määräaikaistilin pankissa K ja 4.1.1979 allekirjoittanut sitoumuksen, jonka mukaan hänellä oli oikeus nostaa mainittuja tilejä ja niiden uudistamisesta syntyneitä tilejä vain siinä tapauksessa, että samanaikaisesti lyhennettiin kiinteistöyhtiö C:n lainaa n:o 5724, 250.000 markkaa, saman suuruisella summalla kuin talletuksiakin nostettiin. Talletustodistukset A oli sitoutunut jättämään pankkiin säilytettäväksi.
KO oli katsonut jääneen näyttämättä, että kauppaa tehdessään B olisi käyttänyt hyväkseen A:n vanhuudenheikkoutta ja heikentyneen terveyden aiheuttamaan ymmärtämättömyyttä ja että A siten olisi kaupassa edustanut ostajalle aineellista etua, joka oli ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä myydystä omaisuudesta oli maksettu, sekä myös näyttämättä, että kauppahintaa ei ollut todellisuudessa maksettu ja että A olisi valheellisilla lupauksilla houkuteltu jättämään kauppahintaa vastaavat talletustodistukset edellämainittuun pankkiin.
Näillä perusteilla KO oli hylännyt kanteen kokonaisuudessaan.
Koska jutussa oli tullut näytetyksi, että A:lle oli maksettu edellä mainittu kauppahinta 200.00 markkaa eikä ollut näytetty, ettei A olisi itse vapaaehtoisesti tallettanut mainitut varat K pankkiin pöytäkirjassa mainituin sitoumuksin ja koska edellä kerrotut A:n taloudelliseen asemaan vaikuttavat olosuhteet olivat olleet olemassa jo ennen tämän oikeudenkäynnin alkamista, Ko oli lakkauttanut A:lle myönnetty maksuttoman oikeudenkäynnin etu kokonaisuudessaan taannehtivasti edun myöntämisestä lukien.
A:n nimeämille todistajille valtion varoista maksetut todistajanpalkkiot, Timo Joonalle maksettu 90 markkaa, Aarni Äikiälle maksettu 192 markkaa ja Alpo Pirttikoskelle maksettu 208,80 markkaa eli yhteensä 490 markkaa 80 penniä A oli velvoitettu korvaamaan takaisin valtiolle.
Lisäksi A oli velvoitettu korvaamaan nimeämilleen todistajille todistajanpalkkioksi, Timo Joonalle 200 markkaa ja Airi Heikkilälle 20 markkaa.
Turun HO:ssa A, joka oli hakenut muutosta KO:n päätökseen, oli uudistanut KO:ssa esittämänsä vaatimukset ja lisäksi vaatinut, että KO:n päätös maksuttoman oikeudenkäynnin lakkauttamisen osalta kumottaisiin.
HO t. 15.10.1982 oli katsonut, ettei ollut syytä muuttaa KO:n päätöstä.
A pyysi valituslupaa ja haki muutosta HO:n tuomioon. Muutoksenhakemuksessaan A toisti kanteensa pääasian osalta ja vaati lisäksi, että lausuma hänelle myönnetyn maksuttoman oikeudenkäynnin edun lakkaamisesta poistettaisiin. Valituslupa myönnettiin. B ja kiinteistöyhtiö sekä virallinen syyttäjä antoivat valituksen johdosta vastaukset.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Pääasia
HO:n tuomiota ei muuteta. Asian laadun vuoksi B ja yhtiö saavat pitää täällä olleet kulunsa vahinkonaan.
Maksuton oikeudenkäynti
Perustelut
HO:n tuomiossa mainitun A:n saaman kauppahinnan johdosta A on, huomioon ottaen hänen tulonsa ja varansa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut hänen taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat, vaikeuksitta kyennyt suorittamaan asian käsittelyn vaatimat menot. Näin ollen ei ole ollut edellytyksiä myöntää A:lle hänen pyytämäänsä maksutonta oikeudenkäyntiä. Maksuttoman oikeudenkäynnin etua ei voida kuitenkaan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 18 §:n nojalla lakkauttaa siten taannehtivasti, että lakkauttamisen johdosta jätettäisiin määräämättä valtion varoista palkkio ja korvaus mainitun lain nojalla määrätylle oikeudenkäyntiavustajalle tai korvaus tuomioistuimeen saapumisesta maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen nimeämälle todistajalle.
A ei ole maksutonta oikeudenkäyntiä hakiessaan vilpillisesti antanut virheellisiä tietoja taloudellisista oloistaan. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen myös muut jutun asiakirjoista ilmenevät seikat olisi kohtuutonta mainitun lain 19 §:n 1 momentin nojalla velvoittaa häntä osaksikaan korvaamaan valtiolle sen varoista maksuttoman oikeudenkäynnin nojalla suoritettuja tai vielä suoritettavia määriä. A saa kuitenkin pitää vahinkonaan todistajille Timo Joonalle ja Airi Heikkilälle itse suorittamansa todistajanpalkkiot.
Päätöslauselma
HO:n tuomiota ja KO:n päätöstä muutetaan siten, että A vapautetaan korvaamasta valtiolle hänen maksettavakseen määrättyjä todistajanpalkkioita yhteensä 490 markkaa 80 penniä ja että A:n oikeudenkäyntiavustajana toimineelle varatuomari X:lle maksetaan valtion varoista KO:n osalta korvaukseksi tarpeellisista kuluista 1.271 markkaa 40 penniä ja palkkioksi 5.000 mk eli yhteensä 6.271 markkaa 40 penniä, mikä määrä jää valtion vahingoksi.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Heinonen ja af Hällström sekä ylimääräiset oikeusneuvokset Rosokivi ja Lager.